Tiedotteet

Tiedotteet

7.8.2013


Kansainvälinen tietoverkkoseminaari Kauhajoella

Suupohjan Seutuverkon huippulaadukkaat tietoliikenneyhteydet ja avoimen verkon periaatteella toimiva malli on herättänyt Suomen lisäksi suurta kiinnostusta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa saakka. Euroopan komissio on puolestaan kiinnittänyt positiivista huomiota aiheen ympärille rakennettua kansainvälistä ENGAGE-hanketta kohtaan. Kauhajoella järjestetään 11. syyskuuta kansainvälinen seminaari teemalla "Mitä kuitu kotiin tarkoittaa omalla alueellasi?". Yleisössä tulee olemaan poliittisia päätöksentekijöitä ja ict-alan asiantuntijoita ympäri Eurooppaa. Puhujina on alan asiantuntijoita USA:sta ja Euroopasta. Seminaari pyritään simultaanitulkkaamaan ja sitä voi seurata reaaliaikaisena verkosta täältä. Kaikille poliittisille päättäjille ja alan ammattilaisille avoimen seminaarin teemana on "Mitä Kuitu kotiin tarkoittaa omalla alueellasi?" ja se pidetään Kauhajoen upouudella ala-asteella. Yleisössä tulee olemaan poliittisia päätöksentekijöitä ja ict-alan asiantuntijoita ympäri Euroopan. Puhujina on mm. edustaja USA:n kansallisesta laajakaistaohjelmasta nimeltään Connected Nation, eHealth puolen professori Tallinnan teknillisestä yliopistosta, tutkija Ruotsin tutkimuslaitoksesta Acreosta, Director General FTTH Council Europesta, Suupohjaan verkon perässä muuttanut nuori yrittäjä jne. Päivän ohjelmaan kuuluu myös erittäin mielenkiintoinen demo, jossa kauhajokiset oppilaat ja opettajat näyttävät, miten tietotekniikkaa käytetään opetuksessa Suomessa. Tämä tulee varmasti olemaan mielenkiinoista, koska Suomen opetusjärjestelmä on tunnetusti maailman ykkönen. (Esimerkiksi jokaisessa luokkahuoneessa on älytaulut ja lisäksi jokaisessa luokassa on kuitu aina huoneeseen saakka! Joten FTTC tarkoittaisi tässä tapauksessa Fiber to the Classroom!) Seminaari liittyy Interreg IVC –rahoitteiseen hankkeeseen ENGAGE (Enhancing Next Generation Access Growth in Europe), jonka avulla yritetään ehkäistä digitaalista syrjäytymistä ja edesauttaa nopeiden tietoliikenneverkkojen rakentumista haja-asutusalueille Euroopassa. 2012-2014 toimivassa hankkeessa on 11 partneria 9 Euroopan maasta. Pääpartnerina toimii Niverlan Ranskasta, joka vastaa myös yhdessä Bremenin yliopiston kanssa hankkeen tiedotusosiosta. Itse päätoimenpiteistä vastaa Suupohjan Elinkeinotoimen Kuntayhtymä. Konferenssi on osa hankkeen virallista partnerikokousta, joka pidetään 12.-13.9.2013 hankkeen toimijoille. Seminaariin rekisteröityminen ENGAGE-hankkeen sivuilla, tässä linkissä. Seminaarin ohjelma. Lisätietoja tietoverkkoseminaarista antaa projektipäällikkö Anne-Mari Leppinen, yhteystiedot täältä. Oletko Twitterissä? Seuraa seminaarin twiittivirtaa tunnisteella #EngageKauhajoki



Seuraavat 10 »  

imgOta yhteyttä!
Kauhajoki +358 20 7470 300